Sielun pimeä yö

 Väittävät että riittävä ihmismassa on jo hereillä, ja voisimme ikään kuin jättää asiat tekeytymään omalla painollaan keskittyen tekemään henkilökohtaista varjotyötä ja karmallista puhdistusta. Meneillään olisi kollektiivinen dark night of the soul, jossa saamme rypeä ihan luvan kanssa. Oli miten oli, pintaan tuntuu nyt nousevan käsittelemättömiä asioita. Sellaisia joihin törmää aina uudestaan ja uudestaan, ehkä joka kierroksella hivenen edellistä viisaampana, tai sitten ei.

Cutting ties with people who consistently hurt you isn’t enough; you must also cut ties with the version of yourself that accepted that behavior in the first place.    

-Unknown

Yksi asia tuntuu olevan minulle ikuinen päänvaiva, jonka kanssa taas räpiköidessäni törmäsin yllä olevaan lainaukseen; ”Siteiden katkaiseminen ihmisiin, jotka toistuvasti satuttavat sinua, ei riitä; sinun täytyy katkaista siteet myös siihen versioon itsestäsi joka joskus hyväksyi tällaisen käytöksen.”  Hieman lausetta makusteltuani, en nyt täysin allekirjoita sitä. Ennemminkin ajattelisin asian siten, että meidän tulee olla armollisia ja myötätuntoisia sitä itsemme versiota kohtaan, jolle tuollaisen käytöksen hyväksyminen on siinä hetkessä ollut ainoa mahdollinen keino selviytyä joka hänellä on tuolloin ollut käytettävissään. Osoittaa hänelle sitä rakkautta, josta hän on jäänyt paitsi. Riittää ettemme enää altista tätä versiota itsestämme meitä toistuvasti satuttaville ihmisille, vaan seisomme nyt järkähtämättöminä suojelemassa sisäistä lastamme, kuten se turvallinen aikuinen jonka alun perinkin olisi pitänyt olla paikalla.

Toinen asia jonka kanssa tässä yhteydessä huomaan painivani on se tulisiko tällaisten ihmisten kanssa yrittää tehdä tilit selväksi ennen kuin jompikumpi osapuoli jättää maallisen tomumajansa ja olisiko se ylipäätään mahdollista altistamatta sisäistä lastani kaltoin kohtelulle. Mikä olisi se loppu tulema, joka päästäisi kaikki osapuolet jonkinlaiseen rauhaan ja jos en sitä yritä tavoitella jäänkö ikuisesti kehääni kiertämään. Riittäisikö meille kaikille se ymmärrys että jokainen on tehnyt parhaansa niillä eväillä joita meille kullekin on annettu?