Tekstit

Jokainen hetki on ikuinen

Kuva
Mieheni loputon kiinnostus taivaankappaleisiin on saanut minut silloin tällöin leikkimään seuraavalla  ajatusketjulla, jonka yritän tähän nyt purkaa ja jäsennellä itsellenikin paremmin ymmärrettäväksi. Koska valo kulkee 299 792 km sekunnissa, näemme esimerkiksi auringon sellaisena kuin se oli noin kahdeksan minuuttia sitten.  Joku taivaalla näkemämme tähti on siis saattanut räjähtää jo miljoonia vuosia sitten.  Valovuosi on matka, jonka valo kulkee yhdessä vuodessa, noin 9,46 biljoonaa kilometriä. Jos siis kuvitellaan että joku katselisi meitä valtavalla teleskoopilla 9,46 biljoonan kilometrin päästä, hän näkisi maailmamme sellaisena kuin se oli vuosi sitten. 18,92 biljoonan kilometrin päässä nähtäisiin jo entiseen normaaliin.  Siis kun joku katselee riittävän kaukaa, hän saattaa nähdä ensisuudelmasi, ensiaskeleesi, syntymäsi hetken tai vaikkapa isovanhempiesi ensikohtaamisen. Kun katsoo riittävän kaukaa,  voi nähdä dinosaurusten aikaan. Tavallaan siis jokainen hetki, riippumatta siitä
Kuva
Tarve vapauttaa itsensä vanhasta tavastaan olla, tehdä asioita ja ilmaista itseään. Vailla tietoa siitä millainen uusi tapa on. Vapaus antaa sen löytää uomansa luonnostaan.  Muotoutua sellaiseksi kuin se kussakin hetkessä on hyvä, ilman ennalta määrättyä suhdekehystä:  "tuollainen minä olen", "näin minä toimin". Vapaus keskittyä asiaan kerrallaan.  Luottaa siihen että muut asiat voivat järjestyä parhain päin vaikka päästäisin kaikki langat käsistäni. Luopuisin tarpeestani kontrolloida kaikkea. Tuntuma siitä ettei luotettujen opettajien viisaudesta ole enää ammennettavaa.  Että on opittava luottamaan itseensä.  Annettava vanhojen määritelmiensä siitä miten tulisi olla ja elää, väistyä pois tieltä. Kuunnella sisäistä tietoaan.  Levittää siipensä ja antautua niiden varaan.  
Kuva
  Katselin eilen tositapahtumiin perustuvaa elokuvaa The Zookeeper's Wife, jossa salakuljetettiin juutalaisia sianruoan seassa turvapaikkaan entisen eläintarhan tiloihin perustetun sikalan varjolla. Näen tuon ajan tapahtumissa valitettavan paljon yhtymäkohtia tähän päivään. Sain eilen myös eräässä tilaisuudessa seurata kuinka luontevasti keskusteltiin ihmisten erottelusta passilla ja myöhemmin muisteltiin isovanhempien sota-aikojen koettelemuksia, oivaltamatta sitä että olemme itse kokemassa sotaa juuri nyt. Aamulla heräsin kesken unen, jossa olin juuri ryhtymässä leikkimieliseen uintikilpailuun. Tajusin että teen alitajuista surutyötä 12-vuotta jatkuneen harrastuksen päättymisestä. Harrastuksen jonka avulla olen pitänyt terveyttäni ja toimintakykyäni yllä. Nyt saan vain lasin takaa seurata kun toiset pääsevät siitä nauttimaan. Jopa mahdollisuus avantouintiin on paikoin evätty. Kuinka kävikään yhdessä yössä niin, vieläpä katkeransuloisesti itsenäisyyspäivän alla, että huomattavan s
Kuva
  Zenos Frudakis - Freedom Sculpture Jo kauan ennen kuin globaali eliitti alkoi viihdyttää itseään nöyryyttäen maailman kansalaisia brändäämällä kausiflunssaa lukemattomilla eri varianteilla, olen usein ajatellut vielä joku kaunis päivä avautuvani julkisesti kohtaamistani yhteiskunnan epäkohdista. Tuo päivä on nyt koittanut. Harmillisesti aika kultaa muistot ja olen ehtinyt unohtaa useita käymistäni selviytymistaisteluista, mutta ehkäpä pystyn silti tarjoamaan teille jonkinlaisen kokonaiskuvan. Katson antaneeni oman panokseni yhteiskunnalle. Olen 19-vuotta täytettyäni ehtinyt työskennellä kahvila-konditoriassa, kokannut varuskunnalle, tiskannut isossa hotellissa, ollut ravintola-apulaisena, elektroniikkatyöntekijänä, laatuvastaavana, järjestelmäsuunnittelijan assistenttina, valmistanut laiteasentajana elämää ylläpitäviä laitteita, ajanut jakeluautoa, laatinut työohjeita, ohjannut nuoria ja kehitysvammaisia, opettanut tietotekniikkaa, perustanut yhdistyksen, kirjoittanut hankkeen, haken
Kuva
Jos olet elossa, asioita on enemmän hyvin kuin huonosti.  Siinä kohtaa kun tuo on ainoa lohtua tuova ajatus, voisi kai puhua pohjakosketuksesta. Ainoa suunta on ylös. Elämälläni ei ole muuta merkitystä kuin kuinka se on koskettanut toisten elämää.  Muutahan meistä ei jää kun täältä lähdemme. Toivottavasti jätän jälkeeni lämpöä ja rakkautta. Ei ole muuta antaa. Jos emme anna menneisyytemme määrittää meitä, sen että olemme hengissä pitäisi olla erinomainen lähtökohta mihin tahansa. Kaikki on vielä mahdollista. Aina voi aloittaa puhtaalta pöydältä, jos rohkenee pöytänsä puhdistaa. Muuttaa elämänsä suunnan.  Päästää irti menneisyyden painolasteista, itseään rajoittavista uskomuksista ja ehkä jonain päivänä  voi olla jopa kiitollinen kaikista niistä askelista jotka ovat tähän hetkeen johtaneet.  Kuinka arvostatkaan lämpöä, kun olet kohdannut kylmyyttä. Kuinka arvostatkaan vapautta, kun sinut on vangittu. Kuinka arvostatkaan valoa pitkään jatkuneen pimeyden jälkeen.

Koronadystopia

Kuva
  Tämä kirjoitus on julkaistu alun perin US Puheenvuoron  blogeissa . Kirjoituksen pyynnön mukaisesti julkaisen sen myös tässä omassa blogissani.  Tuomas Malinen, taloustieteen dosentti Ville-Veikko Elomaa, kirurgian erikoislääkäri, kunnanvaltuutettu Me suomalaiset olemme, muun maailman osana, saaneet seurata perusoikeuksiemme rapistumista keväällä 2020 Kiinan Wuhanista levinneen koronaviruksen jälkimainingeissa. Ensiksi ”hyökkäyksen” kohteeksi joutuivat yritykset ja elinkeinonvapaus, kun maat laajamittaisesti sulkivat yhteiskuntiaan viruksen leviämisen estämiseksi. Tämän tuhoisan politiikan vaikutukset alkavat nyt tulla näkyviksi, kun esim. sulkujen aiheuttama globaalin rahdin massiivinen ruuhkautuminen purkaantui nopeana inflaationa viime kesänä, eivätkä inflaatiopaineet ole helpottamassa (katso esim. Tuomas Malisen haastattelu  Neuvottelija -podcastissa ). Nyt olemme kuitenkin koronapassin myötä astuneet täysin uuteen vaiheeseen, jossa hyökkäyksen kohteena ovat perusoikeutemme laaje

Unelma

Kuva
  Tiedustelin äskettäin eräässä ryhmässä ihmisiltä yhtä unelmaa sellaisesta maailmasta jota he haluavat olla luomassa. Jäin miettimään vastausta omalla kohdallani. Jotenkin koen että kaikki lähtee siitä miten yksittäinen ihminen viihtyy omissa nahoissaan. En viittaa tällä nyt tyytyväisyyteen omasta kehosta tai sen ulkokuoresta vaan pikemminkin siihen että ihminen tuntee itsensä ja arvostaa ja rakastaa itseään. Hän ymmärtää, ettei hänen arvonsa ja rakastettavuutensa ole riippuvainen hänen suorituksistaan tai aikaansaannoksistaan, ei kerätystä maallisesta mammonasta tai meriiteistä, vaan hän on rakastettava, arvokas ja ainutlaatuinen ihan vain olemalla aidosti juuri sellainen oma itsensä kuin on. Keskustelin asiasta mieheni kanssa ja esille nousi mm. että vapaa energia olisi hyvänä lähtökohtana sille että ihmiset voisivat elää omavaraisesti sellaista elämää kuin haluaisivat ja toteuttaa itseään. Ilmainen energia ei kuitenkaan vielä toisi ihmisiä oman itsensä äärelle, mutta koen että nämä