Ymmärryksen linjan tuojat

 "Ymmärryksen linjan tuojat"

Olen tallettanut itselleni näin otsikoidun tyhjän tiedoston 31.3. Sisältö avautui minulle tänään.

Viime viikkoina on entistä selkeämmin tullut Mandela-efektejä päivittäiseen arkeen. Siis niin isoja ja näyttäviä, ettei niitä enää selitä hajamielisyydellä. Poistut huoneesta hetkeksi ja palatessasi kaikki on eri tavalla. Vieläpä sellaiset asiat joita olet mielessäsi pohdiskellut, koska ne ovat erityisesti kiinnittäneet huomiosi. Tätä tuntuu tapahtuvan erityisesti aamuisin. Ei voi olla miettimättä, mitä muuta on muuttunut samalla silmänräpäyksellä. Miltä aikalinjalta tänä aamuna on herätty. 

Viime yönä tulin kuunnelleeksi Elizabeth Aprilin videon ”2023 VITAL Message to humanity: Sh*t is going down”, ja jotenkin hän onnistui sanallistamaan tämän kaiken täysin järkeenkäyvästi. Yritän nostaa tähän nyt sen minkä itse koen olennaiseksi ja kuinka nämä asiat itse ymmärrän.

Siis kaikki mahdolliset aikalinjat lähtien ihan siltä tasolta valitsenko valmistaa aamiaiseksi puuroa tai kananmunia ovat olemassa. Siis myös kaikki mahdolliset elämiemme suuremmatkin valinnat kaikkine seurauksineen ikään kuin leijuvat aikalinjoina ulottuvillamme yhtäaikaisesti.  Emmekä ole kiinnittyneet mihinkään niistä, ennen kuin teemme tietoisen valinnan siitä mitä todella haluamme. Siksi ikään kuin kellumme niiden välillä ja siksi näitä Mandela-efektejä tai virheitä Matrixissa ilmaantuu.

Vaihtoehtoisia aikalinjoja myös näytetään meille unissa, ehkä jotta voisimme sulkea pois niistä sellaiset joita emme halua ja päinvastoin. Ja killumme tässä saamattomuuden välitilassa tukkimassa mahojamme ja päitämme turhalla mössöllä, kunnes teemme valintamme siitä millaista elämää ja millaisessa maailmassa todella haluamme elää. 

Siis nyt on käsillä aika, jona meille annetaan mahdollisuus valita kaikista, korostan IHAN KAIKISTA mahdollisuuksista parhaat päältä. Kosmiset hullut päivät, vailla jonotusta ja ihan ilmaiseksi. Kannattaa siis käydä hakemassa jotain parempaa kuin ämpäri. Toisin sanoen nyt on mahdollisuus kääntää focus kaikesta ympäröivän maailman tarjoilemasta syötteestä siihen millaista elämää ja maailmaa haluamme olla luomassa. Valinnan on siis syytä olla tietoinen, se kannattaa tehdä sillä ymmärryksellä, ettei mikään ole mahdotonta ja se on tehtävä joka ikinen aamu uudestaan. 

Huomioitavaa on myös se, että loikattuasi valitsemallesi aikalinjalle, myös kaikki käsillä olevaan hetkeen johtaneet tapahtumat muuttuvat kyseisen aikalinjan mukaisiksi. Ehkä et tehnytkään traumaattisiin kokemuksiin johtaneita valintoja. Ehkä ystäväpiirisi on vaihtunut. Ehkä.

Ehdotan toimimaan tai ainakin itse ajattelin toimia seuraavasti. Ehkä olen jo jollain tasolla toiminutkin. Yritän aikaansaada mielestäni tyhjän kankaan, tyhjän kankaan jotteivat mielikuvani rajoittuisi asioihin jotka ovat nykyisten uskomusteni ja ohjelmointieni puitteissa mahdollisia, ja lähteä visualisoimaan sille itseni näköistä elämää. Elämää ja maailmaa jossa voin olla onnellisin versio itsestäni. Sellaista jonka ajatteleminen saa aikaan lämpimän tunteen sydänalassa. 

Varmuuden vuoksi kannattanee tuo oman elämänsä visualisointi aloittaa jo tänään. Nousta joka aamu ylös onnellisimpana versiona itsestään. Jo etukäteen kiitollisena kaikesta siitä hyvästä mitä päivä tuo tullessaan.  Eihän sitä koskaan tiedä, milloin se pysyvä ankkuroituminen aikalinjaan tapahtuu. Ehkä jo huomenna heräät elämään unelmaasi.


Tässä pieni  visualisaatio -harjoitus tukemaan unelmiesi toteutumista, ole hyvä 💗

Kommentit

Suositut tekstit