Elämän ilmaiseminen omaa sisäistä olemusta kunnioittaen

 


Nämä sanat löysivät minut tänään; 

"On selkeästi todettu, että keskiverto yksilön elämä on hypnoottista, eli valtaosa miehistä ja naisista elää täysin erilaista elämää kuin olisi tarkoitus. Ei edes yksi miljoonasta tunne olevansa vapaa elämään sellaista elämää kuin hän sisäisesti tahtoisi elää. Hänestä on tullut maailman mielipide itsestään ja tätä mielipidettä hän tottelee ennemmin kuin oman olemuksensa lakeja. Tässä mielessä hän elää hypnoosin vallassa. Hän elää harhaluulossa että on keskiverto ihminen joka elää keskiverrossa materiaalisessa maailmassa vain toivoen pakenevansa sieltä kun kuolee ja pääsee paikkaan jota kutsuu taivaaksi. Tämä ei ole tarkoitettu määritelmä elämän suunnitelmalle ja tarkoitukselle. Oman sisäisen olemuksen kuunteleminen ja elämän ilmaiseminen siten kuin se vaistomaisesti tahtoo tulla ilmaistuksi, on sellainen perusta elämälle, jonka mestarit paljastavat olevan ainoa todellinen elämäntapa."

- Kaukoidän mestareiden elämä ja opetukset /  Dr Wayne Dyer 

Olen tutustunut Wayne Dyerin tuotantoon jo nuorena, mutta valitsin tänä aamuna katsoa YouTube syötteeni tarjoaman videon uudestaan ja nämä sanat osuivat mielestäni täydellisesti tähän aikaan, joten käänsin ne teille parhaani mukaan 💜




Kommentit

Suositut tekstit