Mitä valitsen luoda tänään?

Tämä vuosi on tarjonnut paljon kontrastia sille millaista maailmaa tahdon energiallani, ajatuksillani ja teoillani olla luomassa. Olen kiitollinen siitä kuinka se on kirkastanut arvojani entisestään. Vahvistanut käsityksiäni siitä mikä on merkityksellistä ja tärkeää. Huomaan kuinka tuo kontrasti pyrkii imaisemaan minut mukaansa pyörteisiinsä, pyrkii saamaan minut kohdistamaan kaiken huomioni omaan mahdottomuuteensa ja luomaan tällä huomiolla lisää itseään. Siksi valitsen nyt, tässä tärkeässä ajassa, keskittyä sanallistamaan sen mikä minulle on tärkeää, kohdistamaan huomioni siihen ja tuntemaan jo tässä hetkessä kiitollisuutta ja iloa siitä mitä tällä intentiollani luon.

Sillä aikalinjalla jolle itseni sieluni silmin visualisoin, vallitsee rakkaus, ilo ja harmonia. Jokaisella on synnyinoikeus olla juuri sellainen kuin on, mahdollisuus elää paikassa jonka sydämessään tuntee kodikseen, tehdä asioita jotka tuottavat iloa, käyttää lahjojaan luomaan ympärilleen kauneutta, iloa ja voimaa. Ihmiset näkevät toistensa piilevät kyvyt ja vahvistavat ja kannustavat toisiaan näiden kehittämisessä. Kaikki tulevat nähdyiksi ja kuulluiksi, saavat tilaa kasvaa ja kukoistaa ja voivat toteuttaa itselleen parhaiten sopivaa tapaa olla ja elää sellaisessa rytmissä joka on heille luontainen. Ihmiset osaavat intuitiivisesti vaalia elämänenergiaansa juuri heille sopivalla ravinnolla, liikunnalla ja elintavoilla. Elämä soljuu luonnollisesti ja harmonisesti eteenpäin vailla tarvetta luoda oravanpyörään kahlitsevaa yhteiskuntajärjestelmää. Asiat joille on tarvetta, syntyvät luontevasti siten että ihmiset joilla on niiden tekemiseen paloa, tarttuvat toimeen yhdessä muiden samoin kokevien kanssa ja kukin osallistuu projektiin siinä määrin ja sillä aikataululla kuin itselleen kokee hyväksi. Elämä on niin hyvää, ettei kukaan koe tarvetta paeta todellisuuttaan päihteisiin tai muihin turruttaviin tapoihin tai riippuvuuksiin. Jokainen aamu voi herätä kokien olevansa merkityksellinen ja tärkeä, tietäen voivansa toteuttaa itseään parhaalla mahdollisella tavalla tuottaen samalla iloa kanssaihmisilleen. Ihmiset elävät luonnollisesti ja suhteellisen omavaraisesti, vaihtaen ruokatarvikkeita, käsitöitä ja pieniä palveluksia keskenään. Käytössämme on kaikki ylisukupolvinen ja edellisissä elämissämme kartuttamamme tieto, jonka myötä ymmärrämme arvostaa kaikkea mitä meillä on, emmekä toista vanhoja virheitä.

Kuulostaako liian utopistiselta ollakseen mahdollista? Olen edellä tietoisesti pyrkinyt välttämään kontrasti sanoja, vaikka pari väkisinkin livahti mukaan. Olen kyllä enemmän kuin hyvin tietoinen siitä mitä en halua. Ja kuluvan vuoden lähestyessä loppuaan, olen tullut myös hyvin tietoiseksi siitä, etten edes haluaisi palata entiseen vaikka se olisi mahdollistakin. En tahdo elää yhteiskunnassa, jossa lapsia on tarpeen lääkitä amfetamiinijohdannaisilla, jotta he pysyisivät mukana luomassamme oravanpyörässä! Tähän on tultu ja silloin on aika korjata yhteiskunta, ei lapsia! Paluuta entiseen ei ole ja olen siitä tavattoman kiitollinen. Olen kiitollinen siitä että vuosi 2020 kaataa tämän läpimädän systeemin omaan mahdottomuuteensa ja tavalla tai toisella saamme vielä mahdollisuuden aloittaa puhtaalta pöydältä tästä kokemuksesta viisastuneina ja kaikesta karmallisesta paskasta irti päästäneinä.

Tämän julkaistuani kytkeydyn toviksi irti kaikesta negatiivisesta syötteestä ja kohdistan huomioni kaikkiin hyviin asioihin elämässäni. Suosittelen samaa sinulle joka tätä luet. Iloa, valoa ja rakkautta elämääsi ja kiitollisuutta myös kaikesta siitä hyvästä joka on vasta tulossa.

Kommentit

Suositut tekstit