Rakkaus päällemme sataa

 

Yllä mainittu laulunpätkä tipahti jostain tajuntaani yhtenä aamuna vailla mitä syy-seuraus yhteyttä.

Tai onhan siihen syy. Se että laulu osuu aikaan, jossa meiltä riisutaan pois kaikki ylimääräinen, huomisesta ei ole lupausta ja meidät pakotetaan olennaisen äärelle. Mikä onkaan loppujen lopuksi tärkeää?

Millä on vielä merkitystä, kun maallinen tomumajasi rapistuu, keräämäsi omaisuus menettää arvonsa ja tittelisi, menestyksesi ja saavutuksesi unohtuvat?

Kenties sillä kuinka paljon olet rakastanut, iloinnut, kokenut ja nauttinut elämästä. Ehkä sillä, jos olet jotakuta onnistunut kantamaan heikolla hetkellään. Auttanut katsomaan elämäänsä sellaiselta kantilta, että jaksaa taas yhden päivän eteenpäin.

Ehkä siinä kohtaa, kun olemme avautuneet ymmärrykselle siitä, että elämän ydin essenssi on jo meissä, eikä se ole mitenkään riippuvainen fyysisen maailman ulkoisista asioista. Kun oivallamme että meissä oleva valo ja rakkaus ei suinkaan vähene jakamalla, vaan kasvaa ja rikastuttaa elämäämme. Meidän ei tarvitse pitää siitä kynsin hampain kiinni ja samalla voimme vapautua valheellisesta identiteetistämme, jolla on tarve tätäkin ”valuuttaa” kerätä sukanvarteen jemmaan pahan päivän varalle. ”Paha päivä” on jo täällä. On aika päästää irti. Ja niin, rakkaus päällemme sataa.